Tää kevät saa mussa jänniä tuntemuksia aikaan..
Mietin eilen illalla entistä elämääni ja sitä miten pahasti mopo joskus pääsi karkaamaan käsistä. Jos joku on epäillyt blogini olevan suurimmaksi osaksi mielikuvituksen tuotetta, voin kertoa että ikävä kyllä näin ei ole.
Pidän nykyisestä roolistani äitinä, vaimona ja vastuullisena työntekijänä. Joskus, vain joskus, käy kuitenkin mielessä pahoja ajatuksia... ;)
Tällä viikolla istuin pitkästyttävässä paltsussa ja mietin soittavani joku kaunis päivä B:lle ja kuvittelin mitä kaikkea voisimme yhdessä tehdä. Seksi B:n kanssa on niin taivaallista että jos tietäisin sen jäävän pelkkään hauskanpitoon ilman rakastumisen riskiä - saattaisin jopa käyttää tilaisuuden..(trust me, mahdollisuutta hauskanpitoon on väläytelty useammin kuin kerran)
Tyttö lähtee kesällä viikoksi mummolaan, toivottavasti mopo ei karkaa ihan kokonaan käsistä silloin.
Nyt syöttämään pikkuista..
Thursday, May 07, 2009
I'm so evil
Lähettänyt
Pipsa
osoitteessa
2:00 AM
21
kommenttia
Sunday, May 03, 2009
Huomenta.
Tyttö on kuumeessa, joten jäin hänen kanssaan kotiin tänään. Heräsin itse jo klo 07 ja pikkuinen nukkua posottelee vieläkin sängyssään. Meillä on enää alle 2 viikkoa reissuun. Mua jännittää tällä kertaa niin että mahanpohjasta ottaa aina kun ajattelenkin matkaa. Tyttö osaa olla TOSI hankala jos ei saa tahtoaan läpi ja kuten arvata saattaa, tuon ikäisellä on niin paljon energiaa että pelkään paikallaan istumisen olevan mahdotonta. Meillä on ensin joku 3,5h lento ja sitten 3h koneenvaihto. Ajattelin että neiti saa purkaa energiaa sitten lentokentällä tepasteluun ja toivottavasti nukkuisi seuraavan 8,5h lennon pätkän... Sain varattua hänelle pidemmille lennoille vauvansängyn, mutta saas nähdä suostuuko hän sellaisessa enää olemaan...
Vittu. Oon muokannu tätä tekstiä jo useampaan otteeseen mutta onnistuin kadottamaan jatko-osan jo kolmesti :/ Jatkan kirjoittelua ehkä joku toinen pv..
P
Lähettänyt
Pipsa
osoitteessa
10:13 PM
3
kommenttia
Wednesday, April 22, 2009
back to business
Työhön palaaminen on ollut toooooosi mielenkiintoista. Puheensorina lakkaa kun saavun paikalle. Ilmeisesti mut koetaan jotenkin pelottavaksi "pomoksi" vaikka en sellainen edes ole (en todellakaan!). Lakkailin äsken puoli tuntia kynsiäni ja katsoin sinkkuelämää, oikea turhamaisuuden multihuipennus.
Jotenkin tuntuu ettei pääse enää kovin hyvin sisälle vanhoihin inside-piireihin ja nykyinen asemani sulkee mut ulos uusien työntekijöiden klikeistä. Laittelin jo viime viikolla pari työhakemusta, jotenkin ei vain oikein jaksais tätä nykyistä hommaa.
Ah, ensi kuussa shoppailumatkalle, en malta odottaa! Mies järkkäsi tälle reissulle vaatimattomasti viiden tähden hotellin, en ole tainnut sellaisessa olla ikinä aikaisemmin :)
Ehkä mä rupeen taas bloggaamaan kun ei ole muutakaan tekemistä.
Lähettänyt
Pipsa
osoitteessa
9:42 AM
0
kommenttia
Sunday, December 28, 2008
auh-auh-auh
Eiks joulu kirjoiteta pienellä?
Anoppilassa oli jotenkin to-del-la ärsyttävää tällä kertaa. Mun vitutuskynnys on selvästi madaltunut, en jaksa enää kuunnella nykyään sitä ämmää :( Samat asiat saa toistaa sille moneen kertaan ja minähän en tunnetusti sellaisesta tykkää (ymmärtäisin jos se ois jotenkin seniili, mutta ikää on vasta 50). Mieheni perheen suurinta huvia on haukkua hivenen hippimäisiä (mutta tosi mukavia ja aitoja) sukulaisiaan joka vitun käänteessä. Välillä tekee mieli sanoa että paremmin mä niitten kanssa viihtyisin kun junttien mukamas-bättre-folkkien keskuudessa.
Just puhuttiin että ens joulu ollaankin sitten ulkomailla kun ei paljoa nappaa..
Hitto mun menkat on kai myöhässä ja vituttaa vaan kaikki mahdolliset asiat ihan saatanasti. Taitaa toivottavasti hormonit tehdä tepposiaan, mä en nimittäin todellakaan halua enempää muksuja lähivuosina. Kipeäkin olen, eilen huomasin kurkkukivun ja olo on nyt suorastaan sietämätön, pikkuinenkin on sairaana ja saan koko ajan taistella sen kanssa jotta saan räät imettyä nenäfridalla :(
Niin joo, mun hammas parani antibioottikuurilla, täytyy toivoo ettei sitä ihan heti tarttis poistaa...
Lähettänyt
Pipsa
osoitteessa
6:45 AM
4
kommenttia
Monday, December 22, 2008
Nalkutus kannattaa näköjään aina. Mun mies on ollut viime aikoina tosi paljon poissa kotoa ja olen välillä ihan kypsä siihen että saan pyörittää yksin tätä huushollia. Sain eilen pienellä kiukuttelulla miehen kustantamaan vähintäänkin 15h lapsenvahtiaikaa joka kuukausi :)
Me ollaan nyt iltapäivällä lähdössä ajalemaan kohti pohjoista. Mä oon nukkunu melko lyhkäiset unet viime yönä ja oon nyt aivan poikki. Mietin ensin että olisin ottanut torkut tytön kanssa, mutta taidankin maksella laskuja ja hoitaa muita juttuja..Mä en malta odottaa että päästään anoppilaan! Tiedän että kun päästään perille niin siellä on ruoka valmiina pöydässä, viinipullo avattuna ja sauna lämpimänä :) Yöt saadaan nukkua täysin rauhassa kun pikkuneiti menee mummin kanssa eri kerrokseen nukkumaan.
Mulla on ollut hammas vähän kipeänä ja odottelen tässä aikaa hammaslääkärille että saan sen jouluksi kuntoon ja pääsen nauttimaan jouluherkuista. Nyt syöminen on mulle vähän pakkopullaa kun ei tekisi mieli laittaa yhtään mitään tähän kipeään suuhun. Mä lupasin vastata joulupöydän herkuista, tosin isomummu paistaa kinkun ja laatikot tulevat eräästä ravintolasta valmiina. Mulle jää siis ainoastaan salaattien ja kastikkeiden teko :) Ajattelin tarjota kylmäsavulohta piparjuurikermalla, vuohenjuusto-pähkinä-hunajasalaattia, jokirapusalaattia, savusimpukoita smetanan ja tillin kera, jne.jne. Ehdin vielä tänään hakemaan pari pulloa hyvää valkkaria :)
Tsekkailin just et löydänkö mistään täältä Töölöstä kuohuvan kuusenkerkän myyntipaikkaa, mutta eipä näytä löytyvän :(
Taidanpa keitellä kupillisen joulukahvia kun oon ihan pää jäässä väsymyksen takia (enkä voi edes käydä nukkumaan kun odotan puhelua hammaslääkäriltä).
Lähettänyt
Pipsa
osoitteessa
9:53 PM
2
kommenttia
Friday, December 05, 2008
Heräsin kun mulla oli niin hemmetin kuuma. Jätin tänä yönä muutaman tuikun palamaan että huoneessa ei olisi ihan niin pimeä kun tyttö on nykyään heräillyt öisin ja itkeskellyt kunnes jompikumpi meistä menee rauhoittelemaan ja antaa tutin suuhun. Ei siihen rauhoittamiseen mene kuin minuutti, mutta ajattelin että jos se itse näkis missä tuti on niin ei tarviis nousta. Tämä ei kylläkään auttanut, kaipa tuo itkeskely liittyy siihen että tyttö on oppinut nyt konttaamaan ja käy päivän juttuja unissaan läpi.
Kävin vähän vilkaisemassa sellaiten naisten nettikeskustelua joilla on samanikäisiä lapsia kuin mulla ja nyt jotenkin kuvottaa. Mä en tajua et miten ihmeessä joka toinen muija potee muka jo nyt vauvakuumetta, HEI HALOO (tässä kohtaa tekis mieli koputtaa päähän ja lisätä et "ANYBODY HOME????"). Mä olen ihan varma että pidän ainakin muutaman vuoden tauon lasten hankkimisessa. Kunhan tuo tyttö on niin iso että saan sen mukamas hoitamaan mun apuna vauvaa (siis en oikeasti tarkoita et hoitais mun kanssa, mutta leikkinä) ja että ymmärtää jo jotakin niin sitten voisin harkita toista lasta. Mä en voi käsittää sitä ajatusta et lasten välillä pitäis olla pieni ikäero. Mikäs siinä, voisin pitääkin ikäeron pienenä jos tuolle vanhemmalle palkattais vakkarihoitaja..Hitto elämä ois helppoa kun ei tekis enää yhtään enempää lapsia. Mun mies haluais vielä ehdottomasti toisen, vaikka hänkin on kyllä välillä ajatellut että yhden kanssa ois tosi helppoa. Noh, aika näyttää et mitä me päätetään ;)
Pitäis varmaan kömpiä takaisin sänkyyn, makkari on taatusti puolen tunnin tuulettelun jälkeen sopivan viileä. En tajua miten pari tuikkua sai sen niin kuumaksi, vai johtuuko se tästä uudesta yöpuvustani..Taidan käydä kurkkaamassa typykkää kun se on aina niin söötti nukkuessaan <3
Lähettänyt
Pipsa
osoitteessa
5:26 PM
4
kommenttia
Mulla on jo monta päivää ollut kauhea masis päällä. En oo jaksanu juurikaan nousta sängystä ja arjen pyörittäminen tuntuu jotenkin ylitsepääsemättömän rasittavalta :( Syynä on tää mun selkä. Joinakin päivinä mun on edelleen ollut pakko - tässä kohtaa mä soitan sairaalaan enkä jossittele täällä blogissa- ottaa edelleen särkylääkettä :(
Soitin siis sairaalaan ja sovittiin että mä kattelen tilannettani joulun yli ja jos kivut ei oo vieläkään loppuneet niin meen tutkimuksiin :( Hoitaja kyllä veikkasi että mun hermo on sen verran vaurioitunut kuukausien aikana että sen takia se on vieläkin kipeä ja että sen paraneminenkin voi sattua aluksi. Oli kieltämättä huojentavaa kuulla että kivut voivat johtua paranemisesta eikä siitä että vaiva olisi uusiutunut :) Onneksi mä pääsin siitä triptylistä jo kokonaan eroon. Sen lääkkeen lopettaminen vain veti mun lihakset ihan solmuun ja sain tässä yhtenä päivänä hirvittävän lihaskrampin hartiaani :( Kävin hierojalla, otin pitkän kuuman suihkun, relaksantteja ja mukillisen mustikkaBlossaa niin kipu hiljalleen laukesi.
Ai että, heitin mukin pohjalle sokeria, pikakahvia ja lorauksen konjakkia, sekoitin tahnaksi ja kaadoin kuumaa vettä ja maitoa päälle, maistuu aikas hyvälle :) Mä en ole vieläkään luopunut pikakahvin juomisesta vaikka meillä on aika laadukas kahvinkeitin kotona. Kyllä mä silloin otan kupillisen jos mies keittää viikonloppuna sumppia aamupalalle, muutoin juon tätä pikaversiota josta saa juuri sopivan tujua :)
Odottelen mun kaveria tänne meille kaitsemaan tuota pikkuista samalla kun mä vähän siivoan ja paistan sille kakkua :) Mun pitäis ottaa itseäni niskasta kiinni ja päästä vielä muutamasta kilosta eroon, mutta vähän vaivalloista kieltämättä on kun en voi kävellä paria kilometriä pidempää lenkkiä makaamatta seuraavaa päivää kokonaan sängynpohjalla kipujeni kanssa. Vittu et kuulostaa muuten harvinaisen ärsyttävältä. Mua on aina itseäni ärsyttäny kaikki ihmiset jotka valittaa koko ajan vaivoistaan ja tulisin varmasti hulluksi jos olisin lääkäri tai joku hoitsu. Pitää pestä tytölle pylly ja nostaa se sänkyyn nukkumaan ennen kuin nukahtaa tuohon lattialle.
Noin. Mä kuuntelin odotusaikana paljon Norah Jonesin ekaa levyä ja silloinkin kun pistin tyttöä nukkumaan ihan vauvana. Tyttö selvästikin tykkää kauheasti tuosta musiikista :) Hei mä taidan vähän siivoilla ja pitäis vähän ees yrittää meikata viikonlopun kunniaksi, saan monesti perjantaisin kukkia ja en halua näyttää räjähtäneeltä pirttihirmulta :D
Lähettänyt
Pipsa
osoitteessa
3:52 AM
1 kommenttia